Projekteja projekteja...

Olen monen projektin ihminen. En vain osaa pysyä yksinkertaisesti yhdessä projektissa kerrallaan. Siitä on ollut vuosien saatossa haittaakin kun projektit eivät tunnu etenevän ja ne vain ovat jämähtäneet paikoilleen.
Ajattelin kerätä tähän päivitykseen infoa keskeneräisistä sarjakuva projekteista ja missä vaiheessa ne ovat menossa.

Pidemmät sarjakuvat kuten Uusi Huominenen ja Riisitunturin Rietas, jatkuvat luultavasti sitten kun nämä lyhyemmät sarjakuvat ovat suhteellisen pitkällä. Ehkä kun saisin nuo lyhyemmät projektit purettua, olisi taas inspiraatiota tehdä näitä ikuisuus projektejakin eteenpäin. Ne kuitenkin ovat sen verran pitkiä sarjoja, että ne vaativat pidemmän ajan työstää.

Uusi Huominen

Uusi huominen on sarjakuva, jonka olen aloittanu muutama vuosi sitten. Aluksi sarjakuvan piti olla vain internetissä julkistettava sarjakuva. Projektin edetessä kipinä siitä, että haluaisin sen omakustanteena painattaa toi jarruja projektille.

Tyylini kehittyessä ja tajutessani, että sarjakuvan laatu ei ollut painoon sopivaa aloitin uudistamaan sivuja. Halusin ja haluan vieläkin sarjakuvan olevan tyylillisesti yhtenäinen. Sarjakuvan teko on ollut nyt taolla jonkun aikaa, mutta sarjakuvasta on tehty luonnoksia. Niin eteenpäin kuin uudistettua vanhoja.

Vasemmalla oleva kuva on sarjakuvan viides sivu. Eli muutama sivu tulee lisää alkuun ellen saa sitten tiivistettyä joitain tapahtumia muissa uusituissa sivuissa. Oikealla puolella taas on sitten jatkoa tulevaan. Ei aivan seuraavaa sivua mitä internetistä on luettavissa, mutta kuitenkin jatkoa (:

Riisitunturin Rietas

Riisitunturin Rietas on vanhin sarjakuvaprojektini. Se sai alkunsa vuonna 2005 kun samoilin kotipuolessani Riisitunturilla serkkuni Ailiya:n kanssa. Saimme yhdessä idean kertoa omalla tavalla Riisitunturilla kerrottavan ammoisina aikoina kuolleen erakkomiehen tarinan. Teinkin tuosta sarjakuvan kyseisenä vuonna, ja se oli muutaman sivun mittainen. Näin vuosien saatossa idea on paisunut ja punoutunut kokonaiseksi pidemmäksi sarjakuvaksi.

Sarjakuvaa on tehty tuonkin vuoden jälkeen ja pisimmillään sarjakuva on päässyt 17 sivuun vuonna 2008. Sittemmin sarjakuvan juonta on kehitetty sen verran, että tarkoitus olisi aloittaa tämäkin sarjakuva täysin alusta. Hullua, tiedän! Minussa kytee liikaa perfektionisti ja tahdon kuitenkin tehdä tämänkin sarjakuvan sellaiseksi, että se miellyttäisi silmääni yhtenäisyydellään vielä vuosienkin jälkeen.

Riisitunturilla vierailu aina inspiroi minua tekemään kyseistä sarjaa. Tarkoitus olisi tulevaisuudessa tehdä sarjakuvaa ainakin luonnosvaiheita siellä paikan päällä. Tarkoitus olisi saada näin ns. making of - materiaalia sarjakuvan tekemisestä.

Riisitunturin Rietas: Alku

Vuoden 2010 tienoilla Ailiyan kanssa saimme ideaa, että tekisimme yhdesssä improvisaation keinoin sarjakuvaa Riettaan menneisyydestä ennen kuin hän siirtyi Riisitunturille samoilemaan.

Tuona vuonna projekti ei saanu kauheasti tuulta purjeisiinsa - niinpä projekti jäähdytettiin. Vuonna 2012 sitten projekti sai uutta tuulta alleen ja saimme syyskussa 2012 suunniteltua päähahmot, miljöön ja juonen pääpiirteittäin kahden pitkän juna-matkan aikana.

Viereisessä kuvassa siis Riettaan vanhemmat: harjasusi Miguel ja border collie ja suomenpystykorva sekoitus Lempi.

Sarjakuva sijoittuu niin Amerikan matereelle kuin Suomeen. Tarinassa Riettaan nimi on Henry, ja hän siirtyy Rietas nimeen vasta vanhemmalla iällä.

Tarina kertoo Kuismasta, Henryn isoisästä, joka matkaa Amerikkaan töiden perässä, Marystä joka avioituu Kuisman kanssa. Syntyy Lempi, Henryn äiti. Tarinassa Lempi lähetetään Suomeen - mutta ei sen enempää juonesta ;)

Tämä sarjakuva tullaan jossain vaiheessa aloittamaan, mitään suurempaa deadlinea sillä ei ole. Sarjakuva on tarkoitus yhdessä viedä sitte myös omakustanteena.

Ramana

Ramana on myös yksi sarjakuva, joka olisi tarkoitus joskus aloittaa. Kyseessä on lyhyt sarjakuva vanhan roolipelihahmoni menneisyydestä. Nykyään hahmoni löytyy improsarjakuvasta Urufu no Hyouki. Tarkoitus olisi tämä sarjakuva liittää loppupuolella tuon impron kanssa yhtenäiseksi. Näin voisin tehdä yhden sarjakuva lehtisen Ramanan elämästä ja sitten tarina jatkuisikin tuossa improssa.

Sivuja on tullut luonnosteltua tähänkin ihan kiitettävästi ja tarina on hyvin selvillä kuinka sen aion esittää.

Keskiyön uinti

Tämä sarjakuva on puolestaan seuraava, sarjakuva jonka ajattelin viedä omakustanteena ulos. Sarjakuva on näistä lyhyistä sarjakuvista se lyhyn, joten ajattelin sen työstää seuraavaksi valmiiksi asti.

Tarina on aloitettu jo ala-asteen loppupuolella, mutta se on ollut vain pelkkänä tarinana tähän asti. Vasta hiljattain sain idean tehdä siitä myös tällaisen lyhyen sarjakuvan.

Kannen sarjakuvalle olen saanut tehtyä - katsotaan pysyykö se tällaisena sitten paino versioon asti. Alla hahmosuunnitelmia:

10 years

Tässä viime aikoina olen pyöritellyt mielessäni vanhojakin asioita. Paljon on tullut puhuttua ystävien ja mieheni kanssa menneistä ajoista ja miten pienetkin asiat voivat vaikuttaa juuri tähän hetkeen. Mitkä asiat ovat tehneet minusta minut. Olin viime sunnuntaina (14.4.2013) pitkästä aikaa (viimeksi joulukuussa 2012) keikalla. Minulle se on pitkä aika - toisille taas ei.

Kuitenkin jo viime jouluna pyöri samanlaisia asioita mielessä kun vuosi oli lopuillaan. Miten jotkin asiat vain jaksavat yllättää kerta toisensa jälkeen ja pitävät sinua kasassa - vaikka ensin asia tuntuisikin hullulta ja melkein olet perumassa, mikä lopulta olisikin ollut suuri pettymys jos näin olisikin käynyt. Monista asioista haluan olla kiitollinen elämässäni. Ja sunnuntaina sain idean tähän päivitykseen:

10 -vuotta: - Mitä kaikkea se pitääkään sisällään. Itselleni se sisältää loppujen lopuksi niin paljon. Vielä kymmenen vuotta sitten en olisi uskonut että jatkaisin piirtämistä tässä mittakaavassa mitä nyt, minulla olisi vieläkin yhteyksiä vanhoihin ala-aste aikaisiin ystäviini <3 ja olisin nähnyt ne tietyt artistit livenä edes kerran ja toisia taas hiukan enemmän.

Luovuus ja luonto, ilman niitä en olisi minä. Molemmat ovat olleet kanava purkaa tuntemuksiani vuosien varrella. Olen ikäni harrastanut käsitöitä, lukemista, kirjoittamista ja piirtämistä. Harrastusmahdollisuudet olivat lapsuudessani aika mitättömät: piti tyytyä vähään ja siitä olen tavallaan myös todella kiitollinen. Olen kasvanut lähellä luontoa ja ilman luontoa ympärilläni en osaisi olla tänäkään päivänä. Pystyn toki elämään kaupungissa, mutta kotikontujen luonto vetää vain puoleensa - siellä sieluni vain lepää.

Kun ympärillä on vähän virikkeitä, luovana lapsena ne virikkeet keksittiin itse. Luovuuteni heräsi siinä vaiheessa kun opin lukemaan ja pääsin käsiksi kirjojen ihmeelliseen maailmaan. Tarinaa ilman kuvia. Se oli polttoainetta ja minusta tuli armoton lukutoukka - en kylläkään koulukirjoihin ja tiedonjanoon, fiktiivinen kirjallisuus vei minut mennessään jo nuorella iällä. Ja nuorena uppoudun kirjoittamaan, en tehnyt yläasteella muuta kuin vain kirjoitin joka päivä. Se oli se asia, jolla sain aikani kulumaan kun kavereita en pystynyt kauhean usein näkemään kun asuin syrjäkylällä kauempana kavereista - ei paikallisliikennettä eikä vanhemmat viitsineet kiikuttaa minua edestakaisin. Onneksi yksi kaveri asui samalla kylällä.

Tähän kymmeneen vuoteen myös suurin tukeni oli koiramme Jesse. Jesse oli se kaveri, kun muita kavereita ei ollut läsnä. Jesse oli ensimmäinen koirani ja vieläkin Jessen muisteleminen tuo kyyneleet silmiini. Eihän Jessen pois menosta ole kuin vähän päälle vuosi. Jesse on se ystävä, jota ei koskaan ihmisistä saisi. Jessellä on ikuisesti paikka sydämessäni ja muistoissani. Lepää rauhassa ikuinen pentuni <3

Ystävät ovat olleen suurin tukijoukkoni tässä elämässä, ne jotka ovat jakaneet samat hullutukset. Kuulun kastiin, jolla on vähän läheisiä ystäviä eikä kauheasti puolituttuja. Nuoruudessa kavereiden kaukana oleminen oli rankkaa ja on se sitä vieläkin kun näkee harvoin itselle tärkeitä ihmisiä. Onneksi nykyään se kaukana oleminen ja vähän näkeminen ei merkitse mitään - jos on terve kaverisuhde aina menee vain kemiat kohdilleen. Minulla on ollut paljon huonoja kaverisuhteita, jotka eivät sitten olekkaan kestäneet kuten olisi joskus toivonut. Kaverit ja ystävät vaihtuvat ja uusia tulee tilalle - ennemin tai myöhemmin. Olen nykyään kiitollinen paljolti niistä ystävistä, joita minulla on elämässäni. En vaihtaisi heitä mihinkään <3 Vielä nykyäänkin olen kahteen ala-aste aikaiseen kaveriini yhteydessä useasti vuodessa. Pidän sitä suurena rikkautena kun meillä on mitä muistella aivan ala-koulusta lähtien. Se on kultaakin kalliimpaa.

Viimeiseksi mutta ei vähäisimmäksi - keikat. Keikka villitykseni lähti liikenteeseen seurakunnan piireistä rippikoulu aikana. Tuona aikana sen kautta tutustuin livekeikkoihin ja niistä tullut hyvä fiilis vei mennessään. Nykyään en ole seurakunnan kanssa tekemisissä, koska tajusin, että uskolla ei ollut mitään tekemistä sen fiiliksen kanssa. Se oli ne livekeikat. Kymmenen vuotta sitte tuli ensimmäinen Suomen Idols. Tätä ennen olin tosiaan kulkenut gospel -bändien keikoilla kotipuolessani ja lähi kunnissa sekä Maata Näkyvissä -festareilla. En ole koskaan hävennyt sitä, että tuosta ensimmäisestä Idolsista mieleeni jäi Antti Tuisku. Ensimmäisen Antin keikan koin Rovaniemellä, ja sen jälkeen ei ole loppua näkynyt. Jos et välitä kauheasti kyseisestä henkilöstä, suosittelen lopettamaan tämän tekstin lukemisen tähän. 

Jatko on vahvaa omaa kokemusta sekä oloa ja toivon, että osaat lukijana sitä myös arvostaa. En kuitenkaan ole paljoa vuosien varrella tuonut ajatuksiani julki tämän asian suhteen - teen siinä nyt poikkeuksen. Olen ihminen, joka saa paskaa niskaansa siitä mitä kuuntelen ja eritoten siitä että kuuntelen Anttia. Joten ei minua haittaa, jos jätät lukematta tämän loppuosan - nostan hattua jos luet. En kritisoi muiden musiikkia, koska se on niin makuasia - toivon samaa omalle kohdalle tottakai.

Tiedän, että suurin osa ihmisistä karsastaa kyseistä artistia ja hänen musiikkiaan. Minulle kuitenkin hänen musiikistaan ja keikoistaan on tullut jotain, mitä en vaihtaisi pois. Tämän miehen ansiosta pääni nollaantuu tasaisin väliajoin ja voin oikeasti hyvin. Keikkailuni ei ole rajoittunut pelkästään tähän yhteen henkilöön vaan kuljin muidenkin artistien keikoilla, kuten Poets of the Fallia tuli nähtyä useampaan otteeseen ja vieläkin katsastalen heidän keikkojaan jos niitä sopivalle etäisyydelle tulisi. Olen myös nähnyt livenä viime syksynä Nickelbackin, joka on pitkäaikaisin bändi jota olen kuunnellut sitten kolmosluokan. Se oli yksi asia, jota toivonut vuosien varrella, sieltä asti kun keikoilla aloin kulkemaan - ja se toive on täyttynyt <3.

Se, että olen nähnyt nyt Nickelbackin, ei kuitenkaan vedä vertoja sille tunteelle ja ololle jonka saan Tuiskun keikoilta. En osaa selittää sitä, mutta en todellakaan olisi minä nyt jos en olisi aloittanut keikkailua hänen suuntaansa. Nämä vuodet ovat antaneet niin paljon. Olen löytänyt jopa todella hyvän ystävän Antin kautta, ilman häntä en tuntisi tätä kaveriani, jonka kanssa kuljemme näitä hermoloma reissujamme. Minulla tuli nyt 33. keikka täyteen Antin kohdalla sunnuntaina - yhtäkään en vaihtaisi pois, en mistään hinnasta. Onneksi lähellä olevat ystäväni ymmärtävät tämän "hullutuksen" ja tietävät sen olevan yksi suurimmista henkirei'istäni, jota ilman en voisi elää tällä hetkellä.

En kuulu tähän kastiin, jotka roikkuvat keikkabussien perässä ja kyttäävät joka välissä antamatta artistille rauhaa. Nähnyt kyseistä toimintaa liikaakin näiden vuosien varrella ja se raivostuttaa suuresti. Kuulun kastiin, joka jonottaa tunteja keikkapaikalla saadakseen eturivin paikan. Sen paikan takia siellä jonotetaan, se että jos näkee artistia on vain plussaa. Olen kyseistä henkilöä nähnyt näiden vuosien varrella ja se on aina yhtä mukavaa huomata, että meidän näkeminen myös tuo positiivista oloa. Menen keikalle pitämään hauskaa ja nollaamaan eritoten pääni - selvin päin. Olen se eturivin henkilö, joka antaa artistin olla rauhassa lavalla. Ei älytöntä rääkymistä ( raivostuttavaa sekin kun vedetään överiksi ), huutamista sopivissa kohdissa ja laulamista kera tanssimisen niin, että ääntä ei lähde keikan jälkeen. Jos artisti päättää tehdä läheisempää tuttavuutta yleisön kanssa juuri omalla kohdallani, annan kaverin tulla ja olla itse se "turva-aita" mahdollisesti sen fanaattisemman yleisön (joka tahtoo koskea/hipelöidä/kätellä/ym.) ja artistin välillä.

Veikkaan, että tuleva vuosi ei voi olla kovin huono, koska keikkoja on tiedossa pitkin vuotta. Olen sunnuntain jälkeen niin täynnä positiivista energiaa, että se pursuaa yli rajojen. Kahden viikon odotus tuntuu pitkältä - tahdon lisää tätä positiivista energiaa.